Vuosi lähestyy loppuaan. Käsillä on vuoden pimeimmät päivät, kaksi yötä selät vastakkain. Takana on monella tapaa ehkä raskain vuosi mitä on kohdalle tullut. Kaikki mikä piti olla selvää ja selkeää hajosi, revittiin ja raadeltiin rikki. On ollut kuin olisi joutunut myrskyn silmään. Hetkellinen tyyntyminen onkin enteillyt vain uudelleen nousevaa myrskyä. Vieläkin on epäselvää mitä myrskyn jälkeen jää, mitä sieltä tuhkasta nousee? Sanotaan, että vuosi 2011 on puhdistumisen vuosi. Sitä se kyllä onkin ollut.. Tulevana vuonna 2012 ei käsittääkseni tule maailman loppu vaan uuden elämän alku. Joten sitä odotellessa.

Raskain ja musertavin hetki tänä vuonna oli päästää uskollinen ystävä, Minni taivaallisille metsästysmaille. Niin paljon ehdittiin kokea vähässä ajassa. Niin paljon iloa, valoa ja uskoa tulevaan antoi Minni eläessään. Sanonta "parhaat lähtevät aina ensin" tuli käsin kosketeltavasti luoksemme ja niin tuli toukokuinen päivä joka oli yhteisemme taipaleemme viimeinen tässä maallisessa elämässä. Vaikea ja raskas päätös oli kuitenkin jollain tapaa helpottava, nyt on ystävä kivuista vapaa. Muistoihin jää elämään vilkas, iloinen ja eloisa ystävä. Ystävä joka oli aina valmis tekemään sitä mitä sinä päivänä olikaan tarvis tehdä. Monet unohtumattomat hetket jäävät elämään ikuisesti. Lepää rauhassa Minni.

Tuhkasta nousi Minnin muistoksi video: Soidinahon Mielikki

Syksy oli vaikea ja takkuileva myös Maran osalta. Minnin pois meno jätti jälkensä myös Maraan ja ehkä myös rehellisyyden nimissä itsellekin on ollut surullisen haikea syksy. Viime vuonna hyvin alkaneet haukut ja työskentelyt hirvien parissa antoivat odotuttaa nyt. Viime vuonna tapahtunut välikohtaus suden kanssa aktivoitui tänä vuonna ja kunnon haukkuja ei tänä vuonna oikein ole irronnut hirvelle. Kuitenkin Maralle saatiin kaadettua kaksi vasaa. Mara on omalla tavallaan aikamoinen persoona. Viikko Saariselän erämaassa toi itsevarmuutta ja elämän uskoa myös Maralle.

Tuhkasta nousi tänä vuonna: Terveys lonkkien ja kyynärien osalta: A/A, 0-0. Parantunut haku, rohkea ja peloton vesistöjen ylitys taito, hyvä haukun kuuluvuus ja saavutettu kauneustitteli (SERT).

Leimun kanssa pääsimme toteuttamaan pitkä aikaiseen haaveen poropaimennuksen parissa. Kävimme poropaimennus testissä jonka Leimu läpäisi hyväksytysti. Leimun ja Raidin Vauhti-pennut näkivät päivänvalon kesäkuun lopussa. Toinen uroksista tallusteli koko perheen sydämmiin siinä määrin, että jäikin kotiin. Minnin pois meno ja oman pennun kotiin jääminen on ollut myös omalla tavallaan iso asia Leimulle.

Tuhkasta nousi: Paimennustaitojen herääminen, reippaita pentuja Raidin kanssa.

Tulevan uuden vuoden alusta Leimu pääseekin harjoittelemaan porokoirana oloa Ranualle Juhan luokse Hanin lähdettyä autuaammille poronpaimennus maille. Jäädään odottamaan mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan.

Sani, meidän rinsessa. Tuli ja lunasti paikkansa perheessämme näiden ns "tunkiokoira rotuisten" parissa. Hieman on hienostolais eleitä on rinsessalla, mutta hyvin alkaa myös hirvennahka ja sorkatkin kelvata. Metsässä pomppii mukana sikäli mikäli kun sinne mukaan pääsee. Sini-tyttären kanssa ovat harrastelleet monenlaisia asioita.

Tuhkasta nousee: Orastava ystävyys Hissu-pennun kanssa. Alussa pentu oli ällöttävintä mitä Sani on ikinä nähnyt!

Meille ei missään nimessä pitänyt tulla enää kolmatta ns seurakoiraa. Mutta niin vain Hissu otti ja tuli. Syntyi silleen siinä sivussa Leimun pentueeseen ja salaa ihastutti meidät kaikki ja ennen kaikkea Markon. Olen kuullut, että porokoiraurokset voivat olla hankalia, mutta Hissu ei ainakaan vielä ole kovin hirmuisen hanakala ollut. Tai oikeastaan on, oppi nimittäin avaamaan ovet. Ja kulkee nyt ovista miten haluaa.. Hissu on myöskin omalla tavallaan harvinaisen erikoinen tapaus. Ja pohjattoman ahne..

Isommin ei vielä tuhkia ole Hissun elossa, mutta ainakin isoksi kasvaa tämä pentu ensi vuonna.

Hyvin ristiriitaisia ajatuksia herätti tänä vuonna Mosku, Minnin ja Sasun pentu. Moskulla meni isäntänsä kanssa sukset ristiin monellakin tapaa. Koska meillä oli laikan mentävä tarha tyhjänä päätimme, että Mosku tulee takaisin meille. Ensimmäiset kuukaudet ovat menneet puhtaasti tutustumiseen ja toisiimme tottumiseen. Jostain syystä Mosku on mieltynyt Anni tyttäreen kuin myös hän Moskuun. Yhdessä tämä kaksikko on kuin satukirjan kaksikko iso paha susi ja punahilkka. Mosku on iloinen ja eloisa koiruus. Itsetunto ja - luottamus on aika vähäistä, mutta jospa ne siitä ajan mittaan parantuu. Intoa löytyy ainakin vetopuuhiin ja toiveissa on siis tänäkin talvena päästä hiihtämään. Moskun isännän puolesta harmittaa kovasti, mutta ehkä kaikella on tarkoituksensa.

Tuhkasta nousi: Uusi koti meillä. Hienoista itseluottamusta ja rohkeutta. Erinomaisen hieno hirvityöskentely ns. täyden erän verran. Tästä on hyvä jatkaa ensi syksynä!

Paljon on asioita muuttunut vuoden aikaan. Mutta ilokseni huomaan tuhkasta nousevan monenlaisia uusia alkuja. Toiveita, haaveita ja ajatuksia. Ehkäpä tuleva vuosi 2012 on monellakin tapaa paremman uuden alku!