Viime hetkellä kerätyt lakat Ilomantsin maastoista on otettu säilöön. Tulviva suo oli hieman jo kuivunut, mutta vesipeto-Minni sai silti antauumuksella suorittaa uimisharjoituksia ylitellessämme ojia.

Välillä ei aurinkoa näy, silti pitäisi muistaa kuinka kuitenkin siellä pilven takana paistaa.

Pieni kesäloma retki alkoi ihastelemalla Ala-koita jokea. Sitä kuinka vesi on aikojen kuluessa kuluttanut kallioa. Vaan samalla nähden sen kuinka ihminen veden säännöstelyllä yms toiminnalla on muuttanut jokea ympäristöineen. Luomoavat sinisenhohtavat neitokorennot lentelivät rannan pinnassa. Kaunista. Kerrassaan kaunista oli korentojen tanssi.

Suuntasimme matkamme Kolille katsomaan sitä paljon puhuttua Suomen kansallis maisemaa. Hiljaiseksi veti. Kalliot kaukaisine näköaloineen.

"Mikä seutu tulee sinun mielestä tykö

mieltäsi vastaan kauniina.

Minne seudulle sinun mielesi halajaa,

Minne sielusi kiinnittyy.

Sano se seutu.

Näytä.

Mene sinne missä se on.

Ja ihminen löytää, niin kuin muuttolintu löytää perille.

Eikä sitä voi selittää.

Mutta hän ei vielä tiedä ettei helvetti tai paratiisi ole mikään paikka, seutu.

Vaan sisäinen tila,

se on Sinussa.

Jos vain osaat katsoa."

Mutka Mäkrävaaralla ja lopultakin löydetty nuotiopaikka tarjosi paikan leirillemme. Pienin ei aluksi ymmärtänyt sitä kuinka ja miten leirillä ollaan. Kuinka olisi heti nukuttava jne. Illan tullen kuitenkin uni saavutti ja yö teltassa sujui ongelmitta alku räähyilyiden jälkeen.

Välillä elämä on kukkakedolla liitelyä. :) Pieneksi moitteeksi on kuitenkin sanottava kuinka Kolilla oli huonosti merkityt reitit nuotio/laavupaikkoineen. Matkailijoita varten suunniteltu, mutta unohdetu ne kulkijat jotka haluavat yöpyä luonnossa. Kartatkin alueelle oli ostettavissa, asia joka onneksi monessa muussa paikassa on tarjolla ilmaiseksi.

Ruunaan kosken kuohut ylitettiin siltaa pitkin. Mennessä Minni tuli sylikyydillä, mutta palatessa jo käveli itse sillan yli. Ruunaan alue on erittäin siisti ja paikat rakennettu ja hoidettu hyvin. Samoin Ruunaan luontokeskuksen henkilökunta oli palvelu alttiita ja erittäin ystävällisiä. :)

Toiseksi yöpymispaikaksi etsimmekin kauniin ja hyvihoidetun paikan Lieksan erämaa metsän keskeltä. Askel alkoi jo painaa ja iloksemme löysimme erittäin siistin laavun kauniin lammen ääreltä. Minnin eränkävijä taidot alkoivat jo karttua ja heti tämä asettuikin lepäämään. Nousten kuitenkin laiturille vartioimaan ja ilakoimaan pesu ja uintihetkeä joka olikin meille rinkan kantajille jo tarpeen hikisen päivän päätteeksi.

Illan hämärtyessä ja kuun noustessa pilvien kätköistä Minni meni laiturille katselemaan ja ihmettelemään. Väkisinkin pienen pennun istuessa katsomassa lampea ja kuuta alkaa itsekin ajatella mitä mahtaa olla penneleen mielessä. Antin sanat : "Mieleni tekisi koiran pennuksi" nousee hymyn kera mieleen. Jotenkin niin puhtaan viatonta on pienen pennun elo ja keittyminen. Sivut puhtaat ja mieli avoin.

Aamulla heräsimmekin sadepisaroiden ropistessa teltan kattoon. Illalliset itikat olivat hävinneet ja omalla tavalla mukavaa on katsella sadettakin nuotion äärellä laavun soujista. Matkamme alkoikin jo olla kotimatkaa vaille lopussa. Palatessamme autolle päin pitkin hiekkaharjuja havaitsin yllättäen alhaalla olevalla suolla lakkoja. Jätimme kantamukset polulle ja laskeuduimme keräämään marjoja. Makeita ja juuri kypsyneitä lakkoja. Nam. Olikin hienot viemiset kotiin muistojen kera. :)