"Sitkas taipuu vaan ei katkea."

Voitko nähdä sä tuulen?

Voitko nähdä sä tuulen?

Voitko koskettaakaan?

Silti se kukkaa keinuttaa, kun hiljaa pois vaeltaa.

Voitko nähdä sä tuulen?

Voitko koskettaakaan?

Silti se puut saa taipumaan,  kun kulkee ylitse maan.

Voitko nähdä sä tuulen?

Voitko koskettaakaan?

Tuuli saa mielen kaihoamaan, kun yksin niin vaeltaa.

(Christina Rosetti)

Kaima (Tuuli, Tuulikki) siellä pistänyt parastaan jo useamman päivän ajan. Kun lumi on vielä lisätehosteena niin on siiinä ilma "miun maun  muukkaan".

Ulos meno vaatii pienen luonnetestin läpäisyn ja kun ulos pääsee niin alkaa luonnon voiman ihmettely. Siinä ei voi parhaillaan kun henkeä haukkkoa ja päätä painaa kumaraan ja painaa vain vasten tuulta ja tuiskua. Siinä oman pienuiutensa huomaa kun keskittyy eteen päin pääsemiseen ja henigttämiseen. Tuuli määrää mitä kuunnellaan ja itselle jää vain työksi pysyä pystyssä ja miettiä minne suuntaan piti mennä jos ja kun lumi tuiskuaa joka suunnasta yht aikaa.

Oman pienuutensa siinä toteaa. On vain kuuneltava tuulta ja ajateltava, että kyllä se laantuu aikanaan. Elämäkin on. Sitäkin on vaikeina aikoina vain kuunneltava ja asteltava polkuja eteen päin välillä sokeana ja suunnasta sotkeutuneena ja silti vain luotettava, että kyllä tämä joskus helpottaa.

Yksin olisi taivaltaminen raskasta ja polku valoton. Raskas ja valoton jota ei kukaan edes silmistä näkisi. On vain lannistuttava elämän edessä ja alettava kertoa tarinaa ja uskallettava askeltaa. Ehkä silloin helpottaa? Ja silloin ei ainakaan tarvitse yksin taivaltaa. Ystävät rinnalla auttavat askelissa tukien ja kannustaen. Vastavuoroisesti auttaen ja autettavana ollen. Mieli kaihoaa kun tuuli yksin vaeltaa, mutta onneksi siinä ei tarvitse yksin askeltaa. :)