1329442.jpg

Viikonlopun vapaalla lasten kanssa kävimme Komulankönkäällä ulkoilemassa ja ihastelemassa lumista maisemaa tulen lumoamana. Vaikka ensin lunta jo odottamalla odotettiinkin niin nyt sitä jo alkaa olla. Sillan tolpista oli tullut hauskat vartijat lumisine hattuineen ja asuineen. Halkovajan kattoa peitti aivan kohtalainen kerros lunta ja köngäs oli jäätynyt talven kiristäessä otettaan. Pieni sula silti oli putouksen alaosassa. Siellä lumen ja jään sisällä virta odottaa vapautumista kunhan kevät koittaa.

1329447.jpg

Tuli ja sen ikiaikuisuus kiehtoo myös meitä. Lapset vähän lyhemmällä vieterillä varustettuna kuin mitä itse. Tuli tuossa matkustellessa hankittua Markon kanssa kirja nuotiosta ja herkuista joita siellä voi makkaran lisäksi loihtia. Odotankin kesää ja luovuuden aikaa jolloin uusilla ideoilla varustettuna ajan kanssa pääsemme nuotion äärelle. Siihen asti sitten käryytellään hiillos makkaroita lumeen/maahan pudotellen, päältä polttaen ja sisältä vielä ollessa kylmiä ne syöden..

1329452.jpg

Mesi, tuo erikoisuuksien erikoisuus. Persoona joka sai jo eläinlääkärin luulemaan tällä olevan lonkassa nivelrikon sai tänään kennenlliitosta virallisen lausunnon. Kyynäret 0-0 ja lonkat A! Se siitä rikosta?! Oliko kaikki vain väärin tulkintaa kuvaus kiireessä? Kuka tietää, mutta ei siellä nyt mitään näkynyt. Sikäli sopii hyvin. Erikoisuuksien erikoisuuksena pysyä, huonoa tulosta odottaa ja saa A:n..  :)

1329432.jpg

Mesi ja Minni ovatkin olleet Markon luona kohta kaksi vkoa. Lumista on sielläkin kuten kuvista näkyy.. Saa siinä Minnikin laittaa liikettä kinttuihin päästäkseen eteen päin upottavassa uudessa lumessa. :)

1329431.jpg

1329430.jpg

1329433.jpg

(Kuvat; Marko Kiiski)

Nietosneito odottaa vielä pysyvää kutsumanimeä ja siinä sivussa ottaa viimeisen viikon ilot irti äitinsä ja Vilkan hellässä huomassa..

1329478.jpg

1329479.jpg

(Kuvat Minna Kemppainen)