Kohta on kulunut vuosi muutosta ja suuresta muutoksesta. Aluksi juureton, paikaton olo repi ja raastoi. Mikä misä olen? Missä? Ja ennen kaikkea miksi? Kuka ja mikä? Tulossa vai menossa? Loppumassa vai alkamassa? Lukuisat kysymykset voimakkaiden tunteiden kera joista ei pienin ollut pelko tai ikävä kotiseudulle. Ikävä siihen mikä oli jo turvallista ja opittua. Tuttua.
Mutta jossakin syvällä sisimmässä oli koko ajan jokin joka kuiskaili kuinka suunta on oikea. Aika ja paikkakin on oikea. Ei se aina ole helpottanut, mutta silti vain kantanut ja kannatellut näkyvästi tai näkymättömästi. Nyt kun vuosi on kohta kulunut voin nähdä jo kaiken aivan uusin silmin. Se minkä jokin aikaa sitten täytti ikävä ja surukin täyttää nyt ilo, kiinnostuminen ja myös ihastuminen.
Suurin avoimin silmin huomaan katselevani ympärille ja mitä enemmän katson sen enemmän näen kiinnostuen lisää ja lisää. Alan nähdä sellaisia asioita ja paikkoja joita totean pian rakastavani. Paikkoja jonne palaan uudelleen ja uudelleen suunnitellen taas uutta reissua kameran ja koirien kera. On erämaata, rauhaa, perhe, töitä, harrastukset = tyytyväinen, rauhaisa turvallinen olo. :)
Hauet hämmästyttää pienintä. Veneily, kalastelu ja valoisat illat lammen rannalla ovat olleet uutta, mutta myös erittäin antoisaa aikaa. Eikä vähiten niiden suuren suurten kalojen vuoksi.. ;)
Elämä on heijastuksia. Työssäni näen ja koen päivittäen heijastelun ja sen kuinka peilaamme itseämme toisistamme. Kuva jota heijastuksesta näemme tai katsomme on usein rikkonainen ja rumakin. Jos heijastuksen näkee tyynestä ja kirkkaasta on se kokonainen, tarkka, ehjä ja ehdottoman kaunis.
Martsa hetkeä ennen kun korvat nousevat..
Tein työn tiimoilta retken metsään kosken äärelle. Vekaruskoski kuohuineen on omalla tavallaan hyvin rauhoittava ja voimauttava paikka. Omia tuntoja voi peilata kuohuihin ja tyrskyihin. Riippusilta ylityksineen kuvastaa kuinka me kaikki joudumme joskus ylittämään tunteita ja asioita jotka pelottavat. Suvanteet ja pitkokset ovat niitä levon hetkiä kenties kohti helpompaa tai sitten tyrskyisempää. Kuitenkin levänneenä jaksaa ottaa vastaan sen mikä siellä vastassa on.
Eräänä päivänä kaikkea on sopivasti. Silmut orastavan vihreyden kera enteilevät uuden kasvun alkua.
Helatorstain aikaan teimme "Ilomantsi tutuksi" teemalla tutkimus matkailua. Löysimme monen monta hienoa paikkaa näköaloineen ja eläimineen. Varsinkin lintuja näimme erittäin paljon joka on porojen, peurojen ja hirvien jälkeen kiehtova asia.
Ensimmäinen kanootti reissumme vei Mustajoen rauhaisaan ja erämaiseen ympäristöön. Lukuisat linnut asuvat paikalla ja saimme myös nähdä kotkan liitelyn. Martsakin taisi tykätä kanootilla matkustelusta. Touhusi aikansa asettuen sitten lokoisille päiväunille meidän meloessa hiljoksien eteen päin ihaillen sitä kaikkea mitä näimme.
Mökki jossa yövyimme oli rauhaisen vesistön äärellä. Lukuisat vesilinnut, lokit, varikset ja haukat tekivät oman osansa viihtymisemme eteen. Istuimme kauniissa auringon paisteessa pitkät ajat katsellen ja nauttien. Jos ei muuta niin vesikirppuja ja kalojen polskimista oli aina havaittavissa. Löysimme myös kaksi majavan pesää ja parina iltana myös majavat. Pienen majavan läiskytyksen tiimoilta pesästä sukelsi suuri ja tuohtunut majava veneemme luo. Pontevasti polskautellen tämä ilmoitti meidän olevan kutsumattomia vieraita heidän pesänsä luona.
Työn tiimoilta tehty koskenlasku reissu Louhikoskelle tutustutti myös toisenlaiseen lähestymis tapaan luontoon. Ihminen on pieni ja voimaton luonnon voimien keskellä, mutta yhteistyöllä ja hyvillä varusteilla saimme hienon kokemuksen laskiessamme viisi koskea. Suvanto osuuksilla näimme myös lukuisia majavan pesiä ja rakennelmia. Ahkera puurtaja tuo majava kyllä on.
Ehdin jo kaipailla auringonlaskuja. Viime aikoina niitä olen alkanut niitä taas nähdä. Kaunis laskeva aurinko heijastuu tyynestä vedestä henkeä salpaavan kauniisti. Mieleen tulee kaiken tämän viesti: Tervetuloa kotiin! :)
Kommentit