1795108.jpg

Mustikoita on jo popsittu.. No, lakkasuolta kuitenkin olin tulossa kun polulla lannoitetta oli. Yöllisiä jätöksiä ja kyllä näyttää otso siirtyneen jo mustikan pariin. Ruoho lienee jo mennyttä murkinaa? Samoilla soilla siis otson kanssa. Ei minua se karhu huolettanut käärmeet sen sijaan kyllä. Eräänä päivänä sekin lakikossa luikerteli. Ei ollut minun makuuni niin kuin lasten kanssa on harjoiteltu hieman kauniimmin ilmaisemaan jos ei pidä jostakin..

Muutoin on takkuilua. Elokuun helteet on peruttu? Positiivista kuitenkin se ettei itikoita ole ja koiria saa pyörällä juoksuttaa jos tarkenee. Tarkenee kun laittaa kalsaria, villapaitaa ja muutoinkin lämmintä päälle. Vaan syksy tuoksuu ei sille mitään voi. Sikäli harmittaa kuinka nopsaan kesä taas karkasi toisaalta innoissaan odottaa syksyä omine asioineen. Koskahan omput kypsyy, että pääsee hilloa tekemään?Tuoksu on niin huumaavaa..

Kotisivut on jossakin tuolla menneiden netti asioiden taivaassa. Uutta kotisivupaikkaa etsitään kun ei tunnukset kelpaa niin ei sitten. Sonera asiakkaita palvelee tunnin viiveellä puhelun alusta ja ihan aina jaksa odotta. Kaipahan aikanaan palaavat takaisin olemaan.