Lomailun merkeissä yhdisteltiin hyötyä hupia ja kaikkea siltä väliltä. Ajelimme Rokualle päänäyttelyyn osallistuen Leimun kanssa pikku pentuihin. Sisko Ailu oli samassa sarjassa ja ollen kehittyneempi Leimuun verrattuna nappasi kauniit ruusukkeet, kunnian ja maineen. Ja oikeutetusti palkinnot menikin vaikka Leimu niin kauniisti kulkikin taluttimessa luomu pennuksi.. Paikalle tuli myös Tuisku sisko ja hetken tuumailujen jälkeen rallileikit hiekkasella lentopallon kentällä voikin alkaa. Puolen vuoden päästä mahtaakin olla asia toinen..

Rokuan reissu oli sikäli myös hyvä kun näimme samalla iskulla siskojen lisäksi myös isän ja äidinkin. Leimu osaakin lauma koirana kauniit eleet ja äidinkin kohtaaminen sujui suuremmitta murinoitta. Varsin tiukkaan sävyyn Leesia-mamma komensi lapsosiaan välillä johon Leimu toisten "tyhmyyksiä" lepytellen meni väliin.

Matka jatkui kappaleen verran takaisin päin riippusillan kautta kohti Ranuaa ja pohjoista.

Ranuan yön jälkeen oli tarkoitus rauhassa ajella Kittälään jossa oleilla ennalta määrittelemätön aika. Ajelimmekin leppoisasti joenvarsikyliä ihaillen kunnes kauppiaan yllyttämänä menimme Leville. Voi hävityksen kauhistus! Pahoinvointi väänsi vatsaa ja ajatus vieläkin puistattaa! Tunturi joka revitty ja raastettu, golf ratoineen ja keski-eurooppalaisine mökkeineen, ravintoloineen ja kaikkineen! HUH! Ei tarvinnut edes autosta pois nousta. Kaasujalkaa alkoi painamaan ja Sodankyläkin meni nopeasti ohi ja vasta jossain puolessa välin kohti Savukoskea alkoi hellittää..

Bongasimme lintutornin ja sinne siis. Ehkä leiripaikkakin sieltä? No, joo.. Olipa siis torni soiden suojelu alueen laidalla. Laavu ja paikat todella siistissä kunnossa ja ei siinä mitään, mutta... Ne parisataatuhatta itikkaa pisti pikkuisen liikettä turistiloiden niveliin ja helteisestä ilmasta huolimatta ihan kohtuu rivakasti torni katsasteltiin. Soiden suojelu alueet jätettiin yhteis tuumin kevääseen tai syksyyn..

Kelujärven kylällä aloimme hohhoilla jo tosissaan yösijaa ja teltalle tilaa. Bongasinkin sillan takaa kodan uimarannan luona johon pystytimmekin leirin. Poromiehen koira tuli tekemään tuttavuutta ihanaisen Leimun kanssa. Isäntä koiraansa hakemaan ja vaikka ensin luulin lähtö määräyksen tulleen meille niin juttua vaihdettiin urakalla. Siis kun koiraa käski äkkiä autoon eikä meitä.. No, mies olikin kohta melkein sukulainen olihan ollut Hanin tuomarina poropaimennus kisassa. Maailma tuppaa olemaan pieni ja pyöreä..

Leimun aikusitumis riittiin kuului siis matka yksin ilman koira laumaa. Hyvinhän se sujuikin. No, hampaat kyllä pestään yhdessä Leimun mielestä ainakin.

Poroja, paljon oli pohjoisen teiden varsilla poroja..

Hau, hau. Sinne meni metsään.

Miksi pieni, sievä porokoira ei muka voi päästä poropuistoon? Höh tuumii hän..

Viimeisen aamun matka alkoi lupaavasti edeten 2oo metriä jolloin oli taas poikettava syrjään. Julma-Ölkky kallioineen ja maalauksineen odottaa meitä. Päätimme sateesta huolimatta veneellä käydä tutustumassa paikkaan. Veneellä siitä kaikesta ehkä saakin paremman kuvan. Maalauksia ei kylläkään ole  yhtä paljon kuin mitä Värikalliolla mutta jylhällä kauneudellaan Ölkky kyllä lumoaa.