sunnuntai, 17. kesäkuu 2012

Ja pienet kanaset ne hyppeli



Kesä tulikin salaa, varkain ja yhdellä suurella loikalla! Ei tässä ole meinannut perässä pysyä ja kaikenlaista uutta ja jännittävää on tapahtunut.
Lumet lähti sellaisella vauhdilla, ettei hankikeliä saatu kuin ehkä parina aamuna. Nallen jälkiä ei juurikaan nähty ja kaikki liikenevä vapaa-aika kului Hipan kanssa tutustuessa metsän tuoksuihin.
Kevät kalastus jäi tältä keväältä väliin, mutta onneksi kevätkin tulee joka vuosi uudelleen. :)



Alku kevään ja kesän aikaan olemme käyneet parissa näyttelyssä. Sani oli kehässä Lieksassa sekä Joensuussa. Ensimmäinen esiintyminen toi arvostelun EH ja jälkimmäisempi Joensuussa ERI. Eli siis oikein hienosti on alkanut Sanin näyttely ura. :)
Silmät ja polvet on tarkoitus tarkistuttaa kesän aikaan ja mahdollisesti loppuvuodesta meillä on sitten sheltin-pentuja.
Mitenhän me osataan noin pienen koiran pentuja hoitaa?



Mara oli myös Lieksan näyttelyssä lähinnä seuran vuoksi. Toukokuinen näyttelypäivä tarjosi sään puolesta haasteelliset olosuhteet ja päivän päätteeksi Marakin pääsi kehään. Mara saikin SERTn ja oli ROP! Ryhmäkehässä ei sitten tullutkaan sijoitusta.
Kylläpä Mara osasi yllättää meidät hienosti pitkän päivän päätteeksi. :)



Joensuun näyttelyssä tapasimme S.Vauhti-Raidan eli Raidan. Raidasta onkin kasvanut oikein mukava ja sosiaalinen neitokainen.
Ulkonäössä onkin huomattavan paljon samaa näköä verrattuna äitiinsä.



Kesän alussa toteutui yksi pitkäaikainen haave ja meille muutti viisi kanaa ja kukko. Kanat ja kukko ovat alhon kantaa ja maatiaisten säilytysohjelmassa.
Huonoksi onneksi ensimmäinen kukko äksyyntyi siinä määrin, että jouduimme käymään vaihtamassa sen toiseen. Samalla toimme vielä kaksi kanaa lisää joten nyt tarhassa on 7 kanaa kukon lisäksi. On ollut yllättävää kuinka seurallisia kanat ovatkaan.
Nyt saamme sitten nauttia muiden omavaraistuotteiden lisäksi vapaan kananmunista. :)



Muutoin kirmaillaan kesäisillä niityillä nauttien lämmöstä ja auringosta.
:)

maanantai, 19. joulukuu 2011

Toivotus Hyvän Joulun

perjantai, 16. joulukuu 2011

Tuhkasta nousee

 

Vuosi lähestyy loppuaan. Käsillä on vuoden pimeimmät päivät, kaksi yötä selät vastakkain. Takana on monella tapaa ehkä raskain vuosi mitä on kohdalle tullut. Kaikki mikä piti olla selvää ja selkeää hajosi, revittiin ja raadeltiin rikki. On ollut kuin olisi joutunut myrskyn silmään. Hetkellinen tyyntyminen onkin enteillyt vain uudelleen nousevaa myrskyä. Vieläkin on epäselvää mitä myrskyn jälkeen jää, mitä sieltä tuhkasta nousee? Sanotaan, että vuosi 2011 on puhdistumisen vuosi. Sitä se kyllä onkin ollut.. Tulevana vuonna 2012 ei käsittääkseni tule maailman loppu vaan uuden elämän alku. Joten sitä odotellessa.

 

Raskain ja musertavin hetki tänä vuonna oli päästää uskollinen ystävä, Minni taivaallisille metsästysmaille. Niin paljon ehdittiin kokea vähässä ajassa. Niin paljon iloa, valoa ja uskoa tulevaan antoi Minni eläessään. Sanonta "parhaat lähtevät aina ensin" tuli käsin kosketeltavasti luoksemme ja niin tuli toukokuinen päivä joka oli yhteisemme taipaleemme viimeinen tässä maallisessa elämässä. Vaikea ja raskas päätös oli kuitenkin jollain tapaa helpottava, nyt on ystävä kivuista vapaa. Muistoihin jää elämään vilkas, iloinen ja eloisa ystävä. Ystävä joka oli aina valmis tekemään sitä mitä sinä päivänä olikaan tarvis tehdä. Monet unohtumattomat hetket jäävät elämään ikuisesti. Lepää rauhassa Minni.

Tuhkasta nousi Minnin muistoksi video: Soidinahon Mielikki

Syksy oli vaikea ja takkuileva myös Maran osalta. Minnin pois meno jätti jälkensä myös Maraan ja ehkä myös rehellisyyden nimissä itsellekin on ollut surullisen haikea syksy. Viime vuonna hyvin alkaneet haukut ja työskentelyt hirvien parissa antoivat odotuttaa nyt. Viime vuonna tapahtunut välikohtaus suden kanssa aktivoitui tänä vuonna ja kunnon haukkuja ei tänä vuonna oikein ole irronnut hirvelle. Kuitenkin Maralle saatiin kaadettua kaksi vasaa. Mara on omalla tavallaan aikamoinen persoona. Viikko Saariselän erämaassa toi itsevarmuutta ja elämän uskoa myös Maralle.

Tuhkasta nousi tänä vuonna: Terveys lonkkien ja kyynärien osalta: A/A, 0-0. Parantunut haku, rohkea ja peloton vesistöjen ylitys taito, hyvä haukun kuuluvuus ja saavutettu kauneustitteli (SERT).

 

Leimun kanssa pääsimme toteuttamaan pitkä aikaiseen haaveen poropaimennuksen parissa. Kävimme poropaimennus testissä jonka Leimu läpäisi hyväksytysti. Leimun ja Raidin Vauhti-pennut näkivät päivänvalon kesäkuun lopussa. Toinen uroksista tallusteli koko perheen sydämmiin siinä määrin, että jäikin kotiin. Minnin pois meno ja oman pennun kotiin jääminen on ollut myös omalla tavallaan iso asia Leimulle.

Tuhkasta nousi: Paimennustaitojen herääminen, reippaita pentuja Raidin kanssa.

Tulevan uuden vuoden alusta Leimu pääseekin harjoittelemaan porokoirana oloa Ranualle Juhan luokse Hanin lähdettyä autuaammille poronpaimennus maille. Jäädään odottamaan mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan.

 

Sani, meidän rinsessa. Tuli ja lunasti paikkansa perheessämme näiden ns "tunkiokoira rotuisten" parissa. Hieman on hienostolais eleitä on rinsessalla, mutta hyvin alkaa myös hirvennahka ja sorkatkin kelvata. Metsässä pomppii mukana sikäli mikäli kun sinne mukaan pääsee. Sini-tyttären kanssa ovat harrastelleet monenlaisia asioita.

Tuhkasta nousee: Orastava ystävyys Hissu-pennun kanssa. Alussa pentu oli ällöttävintä mitä Sani on ikinä nähnyt!

Meille ei missään nimessä pitänyt tulla enää kolmatta ns seurakoiraa. Mutta niin vain Hissu otti ja tuli. Syntyi silleen siinä sivussa Leimun pentueeseen ja salaa ihastutti meidät kaikki ja ennen kaikkea Markon. Olen kuullut, että porokoiraurokset voivat olla hankalia, mutta Hissu ei ainakaan vielä ole kovin hirmuisen hanakala ollut. Tai oikeastaan on, oppi nimittäin avaamaan ovet. Ja kulkee nyt ovista miten haluaa.. Hissu on myöskin omalla tavallaan harvinaisen erikoinen tapaus. Ja pohjattoman ahne..

Isommin ei vielä tuhkia ole Hissun elossa, mutta ainakin isoksi kasvaa tämä pentu ensi vuonna.

 

Hyvin ristiriitaisia ajatuksia herätti tänä vuonna Mosku, Minnin ja Sasun pentu. Moskulla meni isäntänsä kanssa sukset ristiin monellakin tapaa. Koska meillä oli laikan mentävä tarha tyhjänä päätimme, että Mosku tulee takaisin meille. Ensimmäiset kuukaudet ovat menneet puhtaasti tutustumiseen ja toisiimme tottumiseen. Jostain syystä Mosku on mieltynyt Anni tyttäreen kuin myös hän Moskuun. Yhdessä tämä kaksikko on kuin satukirjan kaksikko iso paha susi ja punahilkka. Mosku on iloinen ja eloisa koiruus. Itsetunto ja - luottamus on aika vähäistä, mutta jospa ne siitä ajan mittaan parantuu. Intoa löytyy ainakin vetopuuhiin ja toiveissa on siis tänäkin talvena päästä hiihtämään. Moskun isännän puolesta harmittaa kovasti, mutta ehkä kaikella on tarkoituksensa.

Tuhkasta nousi: Uusi koti meillä. Hienoista itseluottamusta ja rohkeutta. Erinomaisen hieno hirvityöskentely ns. täyden erän verran. Tästä on hyvä jatkaa ensi syksynä!

 

Paljon on asioita muuttunut vuoden aikaan. Mutta ilokseni huomaan tuhkasta nousevan monenlaisia uusia alkuja. Toiveita, haaveita ja ajatuksia. Ehkäpä tuleva vuosi 2012 on monellakin tapaa paremman uuden alku!

 


 

lauantai, 17. syyskuu 2011

Kuin sieniä sateella..

Syksy on saapunut ja sieniä putkahtelee sateella ihan melkein silmissä. Kanttarellit ja suppikset ovat vielä vähän piilossa, mutta tatteja on kerätty omiksi tarpeiksi ihan mukavasti. Näitä kauniin punaisia sieniä on vain ihasteltu..

Sani oli viikonlopun mittaisella agility-kurssilla Sinin kanssa Kiteellä. Hienosti oli parivaljakko oppinut kaikkea uutta. Harmi ettei Ilomantsissa ole agility esteitä, että parivaljakko pääsisi hiomaan taitojaan enemmän.

 

Pennut ovat matkanneet maailmalle omiin koteihinsa. Hiccu saa nyt olla kotona ainoana pentuja ja kylläpä meno rauhoittui huomattavasti Raidan matkattua omaan kotiin. Nyt ollaan Hiccun kanssa keskitytty opettelemaan perustaitoja sekä tehty jälkiharjoituksia. Varsinkin jäljellä pikku kaverin nenä tuntuu toimivan loistavasti.

 

Pieni, topakka sydämmen valloittaja Raita -raitsuli muutti sijoituskotiin Tuupovaaraan kivaan perheeseen. Kiva kun Raita jäi näinkin lähelle, että voimme tiiviisti vaihtaa kuulumisia. Ja nähdäkin aika ajoin.

Pohjois-Karjalaan jäikin 4 pentua jos oma lasketaan mukaan ja Viiru tyttönen muutti Pieksämäelle maatilalle.Viiru ja Kulta (eli Seita) pääsevät isona paimenen virkaan jos siihen riittää rahkeet. Olen iloinen miten kaikille pennuille löytyi sopivat ja mukavat kodit.

Muutoin katseet kääntyy pentusuunnitelmissa ensi vuoteen jolloin on suunnitelmissa Lapinporokoira pentuja sijoituskodissa asustelevalle Lillille (S. Elämän Valo) ja jos kaikki menee niin kuin ajatus niin ehkä myös pentue sijoituksessa olevalle Itäsiperianlaika  Simalle (S. Tähtisilmä). Mutta sinne on aikaa vaikka nopeastikkos se tuo aika meneekin eteenpäin..

keskiviikko, 17. elokuu 2011

Vauhdilla 7 viikkoiseksi!

Minne tämä aika oikein menee? Ei ole kuin hetki kun pennut syntyivät ja nyt ne ovat jo 7 viikkoa! Maanantaina haimme sirut kaulaan ja reissu meni oikein mallikkaasti viisikolta. Tällä viikolla matkaavat jo ensimmäiset pennut kohti omia kotejaan. Onneksi jäävät lähi seudulle, niin päästään joskus katsomaankin heitä. Seuraaja koira Raita ja virkeä Viiru etsivät vielä omaa kotiaan. Raidalle etsin mahdollisesti sijoituskotia. Pennut luovutetaan sirutettuina, eläinlääkärin tarkastamina, rekisteröityinä ja säännöllisesti madotettuina. Liitän myös uuden omistajan rotujärjestöön maksaen ensimmäisen vuoden jäsenmaksun. Pennut on ruokittu BARF eli raakaruokinnalla luovutusikään saakka.

Tuolla on meidän äippä putkassa.

Raita on muhkeaturkkinen, töppöjalkainen seuraaja koira. Oikein ihmisystävällinen tapaus. :)

Viiru on virkeä ja omaa ääntään rakastava ehkä hieman luonteekkaampi tyttönen. Pentueen pienin.

Nipa on omien polkujen kulkija joka kuitenkin rakastaa ihmisiä.

Hiace on iloinen hännän heiluttaja. Ollaan tehty pieniä harjoitusjälkiä ja opeteltu kerämään mustikoita.

Kulta on reipas ja tomera musta kaunotar.

Melkein kaikki sullottuna samaan kuvaan. Nipa viilettelee omilla teillään. :)