Nyt on käyty jalostuspäivillä Kuopiossa ja tehty ensimmäinen esiintyminen näyttelyssä Mesin kanssa.

On jälkipelin aika..

Matkustaminen sujui tällä kertaa ongelmitta olihan Mesi varmuuden vuoksi auton ulkopuolella pidempien seisokkien aikaan. Ei vara venettä kaada jne. vaan ei enää huvittanut penkkejä alkaa putsailemaan uudemman kerran. Auto oli itsemme lisäksi pakattu Laikajärjestön tuotteiden kera olihan "työkomennus" samalla reissulla.

Lauantai menikin virallisempien asioiden parissa ja hyvässä seurassa.

Sunnuntaina meinasi taas se perinteinen häslinki iskeä päälle. Ja taisi vähän tullakin, lämmöt ainakin taisi olla korkealla jossakin vaiheessa. Ei siihen paljoa tarvita? Riittää jos näyttely paikka ei ole siellä missä sen kuvitteli olevan ja sitten ei meinaa osata paikalle. Ei käy kiistäminen etteikö omassa kartanlukutaidossani olisi puutteita, mutta voisi silti kohtuudella osata perille?

Aikansa ajeltua osauduimme paikalle, viime tipassa. Kehä oli myöhässä eli ei meillä oikeasti hätää ollut. Rokotukset oli Mesinkin osalta nipinnapin vaan ihmeen kaupalla päiviä oli riittävästi ja pääsimme sisään. Omaa vuoroa odotellessa olikin hyvää aikaa kierrellä jututtamassa laika-ihmisiä ja kuvata koiria.

Kehässä sitten teimmekin Mesin kanssa historiaa.

Tuomari Makku Mähönen joutui ensimmäisen kerran tuomari uransa aikaan antamaan koiralle laatuluokka arvostelun 0. T lähdettiin hakemaan ja 0 saatiin.. Mähönen valitteli tilannetta ja itseltäni purskahti nauru. :) Siis kun oikeastikkin tiedän, että ei Mesi mikään näyttely tähti ole. Geenimuunnos porokoirasta ja Persoona isolla P:llä. Lohduttelin kuinka maailma ei tähän kaadu ja siitä hyvästä tuomari lupasi tarjota kaljat.. :)  Eli ens kerralla täytyy varmaan hommata kuski kun lähdetään näyttelyyn jossa Mähönen on tuomaroimassa? ;)

Tässä Mesin virallinen tuomio:

"Erittäin heikko rotutyyppi, viittaa selvästi toiseen rotuun. Raskas leveä pää, lyhyt hyvä kaula, liian pyöreä runko, voimakas raajaluusto, liikkeet voisivat olla selvästi pidemmät. Lappalaiskoiralle tyypillinen luonne."

Eli jos vaihtaisimme rotua niin pärjäisimme? Ehei, häntä olisi liian pysty siitä nähden ja Mesi pitää sen pystyssä kesätukasta huolimatta. :)

Kuvia näyttelystä löytyy täältä:

http://kuvablogi.com/blog/1227/32/

Maanantain hiihtoreissu metsäsuksilla "sinne missä latu ei kulje" tehden omia latuja muistutti taas miksi koirat ovat omana itsenään tärkeitä. Titteleillä nimen edessä ei ole merkitystä jos koirasi on sinulle ystävänä arvossa mittaamattomassa. Koirat ja koiraharrastus näyttää valitettavan usein menevän ryppyotsaiseksi suorittamiseksi ja ehkä joskus se tärkein ja perimmäinen syy pääsee unohtumaan? Mielestäni koirat, koiraharrastus ja koiraihmisten parissa vietetty aika on sitä rikkautta joka antaa voimaa tähän arkeen. Ystävyys ei katso ulkonäköön vaan pitää nähdä mitä siellä sisällä on. Koirat niin kuin me ihmisetkin ollaan jokainen omalla tavalla vajavaisia, mutta samalla myös arvokkaita ja omalla tavalla kauniita.

Vaikka elämän jäljissä on monasti sitä "kuonaakin" niin sekin kuuluu elämään. Tehkäämme elämästä piirun verran helpompaa koiramaisesti harrastellen tilanteessa kuin tilanteessa. Ei se niin vakavaa ole. :)