1299843085_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kun tarpeeksi monta vuotta haaveilee, haikailee ja lopulta suunnittelee vaikka ei varmaksi kaikkea tiedäkään niin voi käydäkin niin, että haaveet toteutuu. Niin kävi nytkin. Useiden vuosien unelmoinnin jälkeen otimme tavoitteeksi lähteä tänä keväänä laikatapahtuman sijaan poropaimennus tapahtumaan. Arpaonni oli suosiollinen ja Leimu pääsi testiin sunnuntaina. Monen päivän matkustus ja autossa oleilu nostikin Leimun vireystilaa ehkä hieman liiankin vauhdikkaaksi, mutta pysyi kuitenkin hallinnassa.

Tässä Leimun arvostelu:

A.Koira kohtaa ohjauksen alaisena kiinni olevan poron

1. Koiran osoittama terävyys ja kiinnostus poroa kohtaan: kiinnostunut kytkettynä

B.Ohjaaja ajaa koiran avulla porotokan aitauksesta toiseen.

3. Koiran hallittavuus ja rauhallisuus ennen ajokäskyä: hallittavissa, hermostunut
4. Ajokäskyn totteleminen: Lähtee käskystä !!
5. Paimennuksen aloitustapa, tokan kokoaminen: hajoittaa tokan
6. ajotapa jahtaava - paimentava: Jahtaava, ajaa sivulta, ajaa takaa
7. Haukun taajuus ja laatu: Kiivas
8. Etäisyys poroista: Liian lähellä, hajoittaa tokan
9. Koiran hallittavuus ajon aikana: Hallinnassa, tulee luokse kutsuttaessa
10. Ajon lopettaminen käskystä: Lopettaa ajon vasta useasta käskystä
11. Koiran palautuminen ajosta, rauhallisuus: Kiinnostunut poroista, Pysyy paikalla
12. Ohjaajan ja koiran yhteistyö: Ajoittain hyvä yhteistyö
13. Koiran ottama paimennusvastuu, itsevarmuus: Toimii itsevarmasti, käskyt huomioon ottaen
14. Koiran fyysinen kunto: Kunto riittää koko testin ajan
15. Koiran testissä osoittama paimennusvaisto: Ei voida päätellä onko paimennusvaistoa vai jahtaamista
Huomautuksia: Vauhdikas koira. Parani loppua kohden
Poropaimennuskoe HYVÄKSYTTY

 

Linkit testi tapahtumiin:

Leimu ja liekaporo

Ensimmäinen aita

Toinen aita

Itse innostuin paimennuksesta siinä määrin, että jos vain mahdollista ajellaan vielä kevään aikaan Ranualle Juhan aidalle harjoittelemaan. Ja eihän tiedä jos vielä kilpailuunkin yritetään päästä seuraavalla kerralla. :)

 

DSC_0049.JPG

Lauantain paimennus kisassa Leimun isä Manu (FJÄLLFARMENS MAURI) sijoittui hienosti toiseksi! Onnea Riikka ja Manu!

Paimennusviikonlopun aikaan Minnin ja Sasun tytär S.TähtiSUMU menestyi hienosti Kurikassa Laikojen päänäyttelyssä ollen ERI, SA, PN4 ja VARASERT! Onnea Sumulle kotiväen kera!