Jos täytyy valita niin kyllä syksy on ehkä se mieluisin vuoden aika. Kaikissa on toki hyvät ja huonot puolet, mutta syksyssä on sitä jotain. Sadonkorjuu ja muutenkin talveen valmistautuminen on jotenkin niin antoisaa ja myös toisaalta hyvin uuvuttavaakin. Jotenkin nyt on syksy ja voimauttavat reissut metsään menneet niin itseä lepuuttaessa, että kamerakin meinaa jäädä osattomaksi. Mukana on toki melkein aina. Mutta täytynee ajatella kuinka nyt on aika olla kuvallisesti sanaton. Itsekkäästi itselle syksyisen ja kauniin luonnon antamat voimat..

Marjat ovat piiloutuneet minulta hyvin tänä syksynä, mutta ilokseni on tullut jotain muuta tilalle. Sienet siis.. Tatit ne vanhat tutut ovat saaneet antaa sijaa suppilovahveroille ja kanttarelleille jotka maistuvat myös omassa ruoassa erinomaiselta. Aina näyttää tulevan jotain tilalle jos jotain on vähän jonakin vuonna.

Niin monen monet kerrat talvella hiihdellessäni ajatukset lipui syksyyn ja syksyn odotuksiin. Tuulen suhistessa korvissa oltiin väliin hirvien jäljillä ja siitä karhuja etsimässä. Ja joskus lintujen luo hiipimässä. Milloin minkäkin koiran kanssa. Pieniä varovaisia ajatuksia ja haaveita tietämättä niiden toteutumisesta.

Tänä syksynä ollaan myös saatu kerätä "satoa" koirien kanssakin vaikkei ne päivät/vuodet ole aina niin anteliaita olleet. Minnin ja Maran kanssa ollaan saatu elää monia antoisia hetkiä hirvi- ja karhuhaukuista lintutilanteisiin. "Satoa" alkaa siis tulla.. Tämänkin sadon saavuttaminen on ollut antoisaa mutta kuin myös voimia vievää, uuvuttavaa ja välillä myös uskoa koettelevaa.

Eli avoimin ja nöyrin mielin katsotaan mitä tuleman pitää. :)